Kirjoittaja toteaa, että empatiaa oppii, kun joutuu tilanteeseen, jossa joutuu kohtaamaan oman vajavaisuutensa.
”On eettisesti kestämätöntä, että taloudellisesti heikossa asemassa olevat joutuvat velkakierteeseen sote-asiakasmaksujen ...
Niinistön mukaan Suomen valtionjohdon ei pidä toistaa idioottimaisuuksia tai kieltää tosiasioita. Europarlamentaarikko Ville ...
”Yksinäisyyttä voidaan pitää kansantautina, sillä se vaikuttaa laajasti ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen”, Teija Österlund (vihr.) kirjoittaa.
Etukäteen keskustelua herättänyt mielenosoitus ei saanut suurta kannatusta. Elokapinan mielenosoitus Lahden rautatietorilla ...
Entinen ulkoministeri, kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) arvioi Ilta-Sanomien haastattelussa, että mahdollinen huono ...
Varman toimitusjohtajan Risto Murron johdolla toiminut kasvutyöryhmä esittää perintö- ja lahjaveron korvaamista luovutusvoiton verotuksella. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja, ...
Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Krista Mikkosen (vihr.) mukaan esimerkiksi kyky tehokaaseen öljyntorjuntaan on nyt ...
Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) ilmoittaa lähtevänsä ehdolle kuntavaaleihin. Sinnemäki kertoo tiedotteessa ...
Apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) sanoo lupautuneensa puolueensa kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä. Vielä syksyllä ...
Millaista poliitikkoa arvostetaan yli puoluerajojen? Kaupunginhallituksen jäsenet nimesivät suosikkinsa ja perustelivat ...
Salkkari kertoi viime viikolla ”Julkkisten luottokuskina” tunnetun salolaisyrittäjän viimeisimmistä edesottamuksista (SSS ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果